keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Mikä naisten nänneissä pelottaa?☆


Noniin nyt asiaa. Olen feministinä todella iloinen siitä, että rintaliivittömyys ja eritoten naisten nännien näkyminen on nostettu taas esille eri blogeissa ja medioissa. Ja ajattelin itsekin kantaa korteni kekoon, kun tykkään kirjoitella syvällisemmistä asioista ja te niitä olette niin toivoneet. Ymmärrän kyllä, että osa saattaa kokea tämän aiheen hiukan kiusalliseksi, mutta eihän anneta sen haitata, eikö? Asia on kuitenkin tärkeä ja sellainen, jota olen miettinyt jo pidempään, jo ennen kuin tämä nousi esille laajemmaltikin.

Kaikkihan tietää, että nyt kun on hellettä ja kelit kuumenee, miehiltä riisuutuu paidat pois ja pelkissä shortseissa kulkeminen on ok. On ihan fine, että miesten uimavarustukseen kuuluu uimahousut/-shortsit. Naisilla on kuitenkin ehdottoman sopimatonta kulkea yläosattomissa, ja uidessa ei voi kuvitellakaan, että uisi vain bikinien alaosassa. Jenkkileffoissa ikäraja pamahtaa kahdeksaantoista vuoteen jos naisen nänni edes vilahtaa, mutta vaikka jos minkälaista gorea veren ja suolenpätkien kanssa kidutuksen säveltämänä voi näyttää jo ihan esiteineillekin.

Mikä naisten rinnoissa ja juuri niissä nänneissä on niin kamalaa? Mikä saa niistä asiattoman? Voihan miehilläkin olla muodokkaat rinnat painon tai sairauden mukana tulleena, ja se ei ole tabu. Kaikista isoin mysteeri itselleni kuitenkin on tämän kaikkien rakastamamme Yhdysvaltojen logiikka, kuinka naisen nännit ovat todellakin pahuuden perikuva. Siitä isot rispektit Suomelle, missä elokuvissa ja tv-sarjoissa alastomuus (paino naisten alastomuudessa) ei ole ollut niinkään big deal, ja ikärajat eivät nouse satunnaisen nakuilun takia. Koska, alastomuus on normaalia, ja sellaisenaan se ei yhdenkään ihmisen, lapsen taikka aikuisen, elämää järkytä.

Samaan aikaan kuitenkin mediassa naiset voivat vatkata itseään pelkät postimerkit nänniensä päällä, jolloin kaikki on vielä ihan jees ja ok. Kuitenkin jos laittaa topin päälleen ja jättää rintaliivit alta, niin että nännit nöpöttää paidasta läpi, on se aivan hirvittävän järkyttävän pornoa ja todella mautonta. Ööh, haluaako joku kertoa minulle miksi? On kuitenkin ihan todistettua, että silloin tällöin ilman rintaliivejä kulkeminen on hyvästä jo ihan omalle fysiikallekin.

Kuten sanoin, alastomuus sinällään on ihan luonnollista ja normaalia, eikä se ole (tai ainakaan pitäisi olla) shokeeraavaa millään tasolla. Minusta Mutsis On-bloggaajan tempaus, jonka voi katsoa täältä oli erittäin hyvä, ja olisikin ihana kuulla niitä vastalauseita, miksi on niin kamalaa nähdä naista yläosattomissa kun miestä voi katsella. Nomutkun se näyttää ällöltä ja ihan hirveeltä.-ei ole mielestäni mikään perustelu, koska noh, ei ne miehenkään nännit sen nätimmät ole. Jos jotakuta ällöttää roikkutissit/ketunnokat/megadaisarit/whatever, on siinä taas mielipidekysymys. Jos itse en tykkäisi blondeista ihmisistä, en voisi heitä kieltää liikkumasta ulkona vaan sen takia että itse en tykkää. 

Mitäs mielipiteitä tämä aihe teissä herättää? Oletteko edes pohtineet asiaa? Minusta olisi ihanaa, jos useat bloggaajat kirjoittaisivat tästä aiheesta, koska se on niin tärkä ja asialle on hyvä saada näkyvyyttä! 

54 kommenttia:

  1. Ihana kun kirjotat näitä pohdintapostauksiakin, tykkään lukea näitä! :) Mä itse en voisi kulkea ilman rintaliivejä kun on liian isot tissit enkä tuntisi oloani kovin mukavaksi. Kotona oon yleensä aina ilman rintsikoita :D Mun mielestä jokainen saa käyttää rintsikoita tai ei käytä, mulle ihan sama :) Ja alastomuus on niin normaaliasia, Suomalaisissa leffoissa sitä ei ainakaa hävetä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka ihana kuulla, että tykkäät näistä meikän pohdiskelupostauksistakin :) Ja mä ymmärrän hyvin että isorintaisilla sitä ei niin vaan mennäkään au naturel :D Ja todellakin, en itsekään juokse ilman rintsikoita ulkona, mä myönnän että nännit jotka näkyy läpi hävettäisi, ja en kehtaisi kulkea rinta rottingilla. Pitäisi ehkä treenata itseä tämän asian suhteen :D

      Poista
  2. Jaa-a naisen nännit. Siinäpä vasta on pohdiskeltavaa. Eihän sen toisaalta pitäisi ongelma olla jos on ilman rintaliivejä, näkyyhän jostain uimapuvuista ja bikineistäkin nännit läpi. Mutta sitten toisaalta ihan ilman minkäänlaista rintojen suojaamista kuljeskelu on minun mielestäni vähän mautonta (jos nyt ajatellaan vaikka kauppareissu tms normi arkinen käyskentely ihmisten ilmoilla). Toki tämä on vain mun mielipide enkä toki pahoittas varmasti mieltäni jos nainen kulkisi kadulla ilman paitaa vastaan.

    Ehkäpä tämä kaikki juontaa juurensa juuri siihen ongelmaan että nainen on se seksiobjekti tisseineen ja pyllyineen ja juuri noiden alueiden vilauttelu julkisesti on vaan asiatonta monen mielestä. (Ainakin monen muun naisen mielestä, miehiähän varmaan harvemmin harmittaisi moinen näky?)

    Itsekkin olen pohtinut tuota Amerikan "moraalia". Musavideot, some ja mainokset vilkkaa peppua ja tissiä mutta alastomuus on iso tabu silti, etenkin elokuvissa. Jonkunlaista kaksinaismoralismiahan tuollainen on. Omakohtainen kokemukseni amerikkalaisten outoudesta on kun aikanaan kävin siellä perheeni kanssa. Olimme uima-altaalla ja isälläni oli ihan normi speedo-mallin uikkarit. No allasvahtihan ajoi isän pois ja ilmoitti että asiaa ei takaisin ole ennen lahkeellista uimapukua :D No se hankki sellaisen kauhean olkaimellisen jenkkilippu-uikkarin lahkeilla joka ainakin mun mielestä oli paljon irstaamman näköinen kun ne speedot, kelpas allasvahdille kuitenkin. Mutta jokainen tyylillään.

    hellewi.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän ton mauttomuuspointin. Koska ei se aina hyvältä omastakaan mielestäni näytä, mutta ne asenteet jotka yleisesti ottaen ovat naisten rintoja kohtaan ovat huonoja. Ja totta, juuri tuo esineellistäminenhän on tuossa taustalla, kun rinnat nähdään niin irstaina asioina, on ne peitettävä. Mihinköhän tämä maa on menossa, kun iltalehdessä nyt jo sanottiin käsivarsienkin olevan seksuaalinen osa kehoa, joka tulisi peittää...

      Ja huh toi sun uikkarikokemus! :D Vähän samoja kokemuksia meilläkin kun ollaan jenkkifirmoja käytetty mm. risteilyyn; Uimashortsit on laitettava ettei miehisiä muotoja vaan näy, tämä tosin on naisilla vapaampaa, juuri niissä pikkubiksuissa saa lillutella niin kuin haluaa. Mutta enpä tiedä kuinka pian olisi aurinkokannelta häädetty jos olisin ilman rintsikoita t-paitasillaan siellä kuljaillut.

      Ihana kommentti ja paljon pohdintaa, kiitos <3

      Poista
  3. Oon miettinyt itsekin samaa aika pitkään ja tosiaan pohtinut, että mikä ihme tekee naisen nänneistä niin hirveät, kun miehet kesällä omiaan esittelevät harva se päivä:D Pitää kyllä itsekin miettiä, jos saisi tästä aiheesta postauksen kirjoitettua, sen verran mielenkiintoinen ja tärkeä aihe!:)

    http://venlaslittlediary.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläpä, ei sitä välttämäti erota kummalle ne kuuluu jos pelkästään sitä itseään tuijottelee :D Ja ihana ois jos kirjoitat, linkkaa mulle ehdottomasti valmis teksti!

      Poista
  4. Nyt ollaan asian ytimessä ! Saanko lainata postauksesi tekstistä kohtia, kun teen itse postauksen samasta aiheesta ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kai saat, wau mikä kunnia!! *_* <3

      Poista
    2. Eeei kai nyt sentään .. ? :o
      - Postaus on pian valmis ! :)

      Poista
  5. Hyvä postaus! :) Näitä sun pohdintoja on kiva lukea :) Itse en nää mitään ongelmaa siinä, ettei naisella ole rintsikoita tai nännit näkyvät, mutta mua alkaisi ahdistamaan jos en käyttäisi rintsikoita julkisella paikalla. Kotona oon sitten sitäkin useammin kokonaan ilman vaatteita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän, kommentoinkin Niinalle tuonne ylös että mulla on sama, en mä kehtaa julkisilla paikoilla viilettää ilman :D Pitäs vähä koulata itteensä kyl! :D Ja ihana hei kiitos, kivaa et tykkäät lukea näitä :)

      Poista
  6. Tää oli kyl niin hyvä postaus! :D samoja asioita oon mäkin miettinyt tässä viime aikoina.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mahtavaa et tykkäsit ^_^ <3 Joo tää on nyt viimeaikoina varsinkin ollu esillä paljon :)

      Poista
  7. Sulta tulee niin asiapostauksia, käsittelet joillekin ihmisille ehkä tabuja, nostat ne pinnalle jaa kerrot avoimesti oman näkemyksesi. Kunnioitan sua ja sun avoimuutta! :-)

    Tää oli ihan huippupostaus tosiaan, puhut niin asiaa. Muutenkin sun feminismi-postaukset ovat mahtavia! Mä niin tykkään sun blogista, täällä yhdistyy monta itselleni tärkeää asiaa. ^^ Keep going girl! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä siis et tiedäkään miten leveän hymyn tää sun kommentti nostatti huulille :) Kiiiitos paljon ihana Maria <3

      Poista
  8. Tosi hyvää pohdintaa! :) Rintsikattomuus on mun mielestä paras muoti-ilmiö pitkään aikaan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! :) Ja kiva et pohdinta oli kohdallaan :) Ja hei, olin se minä varmaan, kun kysyit tuolla et olinko silloin Kampissa kun tulit bussilla :D Saa kuule tulla moikkailee <3

      Poista
  9. Aihe on tärkeä tasa-arvon kannalta! :)) Mun mielestä Jenkkejä on kuitenkin turha syyttää täysin asiasta, koska suurimmalta osalta naisen alastomuuden "pahuus" tulee siveellisten arvojen itämaista, joissa naisen tulee esiintyä hyvin peitettynä. Eivät ne Jenkeistä täysin ole kotoisin, ei periaatteessa edes läheltä jos ottaa itämaiset arvot ja uskonnot huomioon, vaikka konservatiivisia osavaltioita jenkkilässäkin onkin.. Jenkkilän ikärajatkaan eivät ole täysin tuota mitä kirjoitit, kyllä alastomuutta näkee k-16 leffoissakin, raaka väkivalta ja ne suolen pätkät taas luokitellaan jo täysi-ikäisten materiaaliksi, kuten meilläkin. Poikkeuksia lukuunottamatta tietenkin, näitä löytyy kaikkialta. Miesten "alastomuus" kohtaa kritiikkiä myöskin jos mietitään ulkonäköpaineita, jokainen on varmasti joskus törmännyt ei niin unelmavartalon omistaviin miehiin kohdistuneeseen paheksuntaan ja ihmettelyyn, ihan samalla lailla kun naisetkin! Ja mitä taas somealastomuuteen tai herutteluun tulee, on ehkä vähän kärjistettyä vertailla tuota toppiasiaa, ne jotka tuomitsevat sen toppijöpötyksen tuomitsevat varmasti myös kaiken muun samaan kategoriaan leimautuvan, esim. paljastavat vaatteet, nänniläpyskät, pienet biksut yms. Kyse ei ole välttämättä edes siitä, etteikö yläosatonta naista voi katsoa tai että paljaat rinnat ovat paheksuttava asia, vaan ehkä kyse onkin monien satojen vuosien aikana muovatusta periaatesta ja käsityksestä siitä miten naisen tulisi pukeutua. Nuo ovat asioita joita ei noin vaan muuteta, koska kyseessä on suuri ryhmä ihmisiä, jotka edelleen uskovat siveellisyyteen ja konservatiivisiuteen ja sen takia se on heille loukkaavaa. Free the nipplen tarkoitus on nimenomaan edistää tasa-arvoa, eikä niinkään ainoastaan naisten ns. oikeutta kulkea yläosattomissa, mikä ehkä jäi tästä tekstistä uupumaan. Tärkeällä asialla silti ollaan ja hyvähän siitä on puhua, silleen saadaan rattaat pyörimään ja "vanhollisia arvoja" muutettua :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdyn tähän, loistava kommentti :)
      jenkeistä ku puhutaan niin tuli mieleen, että vanhoissa 90-luvun frendeissä Rachelin nännit nöpöttää paidan alla lähes joka jaksossa :D Että mun mielestä myös pukeutumistrendit vaikuttaa tähän, just joskus ysärillä oli paljon normaalimpaa olla ilman rintsikoita.

      Kulttuurit on erilaisia ja oon kyllä tosi tyytyväinen, että suomessa on melko neutraali suhtautuminen alastomuuteen. Esim. jotkut britit on ihan järkyttyneitä kun ystäväni on kertonut, että Suomessa perheet käy yhdessä saunassa alasti. "Oh really? Have u seen your parents naked??!? :o"

      Poista
    2. Ensimmäinen kommentti tiivisti napakasti sen mitä itsekin halusin kommentoida, loistavaa ajattelua :)

      Poista
    3. Linda: Hieno kommentti, saas nähä osaanko kuumeessa vastata siihen niinkuin suunnittelin :D Mutta siis, en tiedä miten aktiivisesti meikän blogia seuraat, mutta kirjoittelen paljon feminismijuttuja tänne, joten en alkanut tässä postauksessa avaamaan tuota free nipple-kampanjan taustalla olevaa tasa-arvo-aatetta, sillä siitä olen kertonut ja kertomassa vielä enemmän. Nyt halusinkin nimenomaan tarttua juuri näihin naisten rintojen ympärillä pyörivään skismaan. Koska onhan se nyt omasta mielestäni niin, että miestenkin lailla naisilla on oikeus kulkea yläosattomissa; näin kärjistettynä : ) Ja juuri tuo että rinnoista on tehty niin hirveä tabu ja ne nähdään pelkkinä irstaina seksiobjekteina, ja niitä opetetaan suorastaan häpeämään. Väkisinkin varmaan kaikki saivat seurata palasen tätä Teri Niitti- ja muuta imetyskohua, kuinka imettäminenkin mielletään perverssiksi julkisilla paikoilla. Ehket oli myös hiukka kärjistettyä mainita vain jenkkilä esimerkkinä, mutta siellä käyneenä ja kokemuksia kuulleena, on naisten rintojen ympärillä todellakin pyörinyt iso negatiivinen ympyrä, ja youtubestakin sensuroidaan pois videoita, joissa näkyvät (naisten)nännit. On tätä skismaa muuallakin päin maailmaa, sitä en tarkoittanut. Ja asioita voi muuttaa kun niistä puhutaan ja aletaan purkamaan niitä negatiivisia suhtautumisia; Olihan vielä 90-luvulla lgbt-piirit hyvin halveksittu ihmisryhmä. Ehkä 2020-luvulla naisten rintoja ei pidetä enää niin pahana, niin yliseksuaalisina asioina. Mutta saas nähdä, kun iltalehden toimittajan mukaan (tai sen jonkun asiantuntijan) naisten käsivarretkin on peitettävä intiimialua :D Mut kiva kommentti ja saipahan taas tarkentaa omaa pointtiaan, mikä on ihan hyväkin :)

      Poista
    4. Lotta: Haha no joo unohdin, olihan Pulmusissakin (Married with children) sillä tytöllä useinkin se ihme trikootoppi tai t-paita ja ei rintsikoita :D Että totta tuokin! Maailma muuttuu.

      Ja niinpä, Japanissakin vaikka ollaan niiin häveliäitä, kylpylöissä on seka-altaita ja perhe käy yhdessä kylvyssä, ja sielläkin tietynlainen alastomuus ei ole niin kamalaa, vaikka siinä onkin yksi ylimoraalisista valtioista :D

      Poista
    5. .: Kiva et oot Lindan kans samoilla linjoilla :)

      Poista
  10. Elokuvia katsoessa olen monesti miettinyt. Miksi on okei, että nainen on rinnat paljaana mut miehellä on alushousut visusti jalassa. Sitten oikeassa elämässä on aivan järkyttävää jos nainen ei käytä rintsikoita. Silti näkee jo pikku tyttöjä lyhyissä shortseissa ja napapaidoissa. Milloin lasta on pitänyt alkaa seksuaalisoimaan? Lapsi on lapsi eikä välttämättä ymmärrä mitä viestittää pukeutumisellaan. Vanhempien pitäisi siihen puuttua.
    Myönnän pukeutuvani lyhyisiin hameisiin ja näin. Mutta aina on shortsit alla ettei varmasti alushousut vilku.
    Miesten paidottomuus on yhtä kuvottavaa kuin naisten. On ne miestenkin nännit yhtä kammottavat kuin naisten. Rinnat on luonnollinen asia joita kukaan ei itselleen valitse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en pidä välttämättä yläosattomissa kulkemista kuvottavana, mutta pidän niitä samalla viivalla olevina niin miesten kuin naisten suhteen. Nainen yläosattomissa ei hetkauta sen enempää kuin mieskään :) Tietty nyt pitää olla järkeä päässä, ei sitä iltajuhliin miehiäkään päästetä yläosattomissa. Ja naisten nännit tosiaan, jos on esimerkiksi kaunis iltapuku jonka yläosa on tehty harsokankaasta, ei siinä pitäisi olla mitään järkyttävää. Ja totta, rinnat on luonnollinen asia .)

      Poista
    2. vilu kunin kommenttiin: jos lapsi itse haluaa pukeutua napapaitaan ja minitoppiin, mielestäni hänellä on siihen oikeus. lapsi ei viesti pukeutumisellaan mitään seksuaalista, koska lapsen alastomuudessa ei ole mitään seksuaalista. aikuisen ei ole normaalia seksuaalistaa lasta, vaikka tämä olisi alasti - sitä kutsutaan pedofiliaksi.

      Poista
  11. Olipa mielenkiintoinen postaus ja täyttä asiaa! :) Itsekään en osaisi kuvitella kulkevani ilman rintaliivejä, vaikka toisaalta se olisiin helppoa koska olen melko pienirintainen. En vaan kehtaisi kuitenkaan! :D Kotona on sitten asia eri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis sama täällä, en mäkään ilman osaa julkisesti olla :D Mutta musta ois hienoa saada työstettyä asia siihen pisteeseen, että ne jotka haluaa voi mennä ilman :)

      Poista
  12. Asiaa taas kerran! Kiehun aina sisäisesti kun joku julkkis on "vilauttanut" punaisella matolla ja iltapaskat kiskoo siitä "oho nänni vilahti!" tyyppisiä otsikoita. Tuleeko jollekin ihan oikeasti yllätyksenä että eei vittu naisillakin on nännit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no äläpä >_< No varmaan tulee, ja tissit on irstas asia jolla tahkoaa rahaa... Ja hei kiva et tykkäsit postauksesta! :)

      Poista
  13. tätä mietin just eilen itse taas töissä, kun näin miehen kävelevän ohi ilman paitaa ja mietin, että miksi miehiä ei sakoteta tai pakoteta laittamaan paita päälle, mutta jos nainen kävelisi ilman yläosaa, olisi poliisi heti ottamassa kiinni ja sakottamassa julkisella paikalla vilauttelusta. Miksi lapsille opetetaan, että naisen rinnat on tabu ja kuitenkin lähes jokainen vauva on niistä syönyt ja näin ollen aivan luonnollinen asia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jep! Musta tää on niin väärin. Ja kuinka imettävää naista kauhistellaan, vaikka homma ei ole mitään itsensäpaljastelua ja ihan normaaleista normaalein asia. Tän tekstin pointti oli just se, ettei rintojen kuuluisi olla tabu :) Kiitos kivasta kommentista! :)

      Poista
  14. Mielenkiintoinen postaus! Joskus mietin itsekin aihetta esim. yllämainituja iltapaskoja lukeissani. Siis niissä on aina otsikko jos parikin siihen liittyen, että joku julkimo on vilautellut mekossaan hieman. Asiasta tehdään ihan hirveä haloo, joka taas mun mielestä lietsoo sitä käsitystä, että onhan naisten tisseissä, nimenomaan nänneissä, oltava JOTAIN pelottavaa/kummallista/erikoista, kun asialle annetaan noinkin suuri uutisarvo.
    Ja tottakai niistä uutisoidaan just sillä tyylillä, että "avonainen mekko aiheutti kuohuntaa!" "oli kaunis, vaikka nänni vilahti!". Oikein vääntämällä väännetään aivan luonnollisesta asiasta paheksuva maailmanluokan uutinen, jonka pitäisi jokaista elävää ihmistä jollain tapaa järkyttää.

    Tähän hommaan liittyvät kyllä varmastikin ylempänä mainitut vanhat arvot, joita ei niin vaan muuteta. Plus se on se nainen, joka on seksiobjekti, ja mikäpä muukaan hänestä sen tekisi kuin tissit ja pylly. (Tämäkin kohta taisi tulla esille aiemmissa kommenteissa). Tää on monen jutun summa, joten on ihan mahtavaa, että tästä saadaan keskustelua aikaan!

    Myös itse oon sitä mieltä, että suomalaisissa leffoissa/ohjelmissa on hyvää se, ettei alastomuutta mitenkään häpeillä, vaan se esitetään normaalina asiana. Veikkaanpa saunakulttuurilla olevan jotain osaa ja arpaa tähän! Jokainenhan tänne on syntynyt alasti, niin kyseessä on pakko olla melko luonnollinen asia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saunakulttuuri joo on varmaan isossa osaa, kun alastomuus on aina ollut osa normaalia elämää. Samoin kuin se, että Suomessa naiset ovat olleet aikalailla samoilla viivoilla miesten kanssa todella pitkään. Mikä sekin on aivan mahtava asia!
      Toi onkin se kamala asia, että nainen nähdään vaan irstaana seksiobjektina. Rinnat ovat yksi herutusväline, ja ne pitää pitää visusti piilossa. Nänniin kai se tiivistyy se perverssiys :D Mutta olisi hienoa, jos yleisesti ottaen koko kroppa niin naisella kuin miehelläkin pidettäisiin "neutraalina", ja niistä voi muuttaa seksiobjekteja silloin kuin itsekin niin haluaa :)

      Poista
  15. Mahtava teksti! :) Puhut täyttä asiaa<3

    VastaaPoista
  16. Ihan mielettömän hyvä ja asiallinen teksti! Olen itsekin pohtinut samaa asiaa, että minkä vuoksi miehen on ihan ok kävellä kaupungilla ilman paitaa jos on helteinen päivä, mutta naisten kävellessä ilman rintsikoita se on aivan kamalan näköistä, eikä niin saisi tehdä. Siis, miksi? En näe siinä mitään väärää, koska niin kuin sanoit, alastomuus ja ilman rintsikoita oleminen on elämisen kannalta hyvinkin normaalia, eikä sen kuuluisi olla mikään tabu. Olen itsekin kysellyt ihmisiltä, minkä vuoksi monet ihmiset kauhistelevat naisia, jotka kulkevat ilman rintaliivejä ja argumentit ovat luokkaa "se ei näytä hyvältä" tai "no roikkutisseillä tommonen ei oo sopivaa".

    Onneksi sentään suomalaisissa elokuvissa tissejä ei olla heti piilottamassa kaiken maailman poolopaitojen alle :D Hyvä teksti, tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, onneksi suomessa ollaan vapautuneempia! :D Musta pitäs saada kehitettyä tätä asennetta siihen suuntaan, ettei miehen ja naisen kropat sinällään ole irstaampia tai vähemmän irstaita toisiinsa verrattuna. Jota tämä mielestäni edestauttaisi. :) Ihana et tykkäsit tekstistä!

      Poista
  17. Tämä postaus oli kyl rohkea, sillä on tosi kiva lukea. Tällaset postaukset myös herättää keskustelua monelta eri kannalta. Mun mielestä ei ole paha jos nännit näkyisiki vaikka paidan tai topin alta, pääasia että itse tykkää. Onhan se myös vapauttavaa pukeutua paitaan ilman liivejä. Ja kulkavathan miehetkin välillä ilman paitaa ja näkyy niiden kroppaa ja nännit. Niin miks naisten pitäisi niitä piilotella <3 ??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana et tykkäsit!! :) Ja jep, jokainen olkoon juuri niinkuin haluaa, jos haluaa kulkea ilman/liivien kanssa niin kukaan ei oo oikeutettu mun mielestä tulemaan sanomaan:) Nimenomaan, hyvin sanottu (Y)

      Poista
  18. Mä en oikein nää tossa tissi tai nänniasiassa mitään ihmeellistä, enkä koe niitä mitenkään tabuna.

    Toki paljaiden rintojen näkeminen, tai paidan läpi nöpöttävät nännit saattaa aiheuttaa mulle sponttaanin erektion, mutta eipähän tuokaan juuri vaatteet päällä näy.

    Jos olisin nainen, niin ehkä mä silti en haluis hillua yläosattomissa tai pukeutua siten, että jokaisella vastaantulevalla miehellä alkaa seistä.

    Ei niinkään siksi, etteikö se voisi joskus olla ihna hauskaakin, vaan sen takia, että töissä ja arjen lomassa sitä haluaisi varmaan että ihmiset suhtautuisivat ihmisenä eikä seksiobjektina.

    Ystävättärien kanssa esim. saunoessa tms. tällaista ei tiettykään tapahdu edes, koska Westermark-ilmiö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D No miesnäkökulmaa kehiin olikin ihan hauska saada. Siis, ajan lähinnä sitä että totta kai pitää pukukoodi olla; Ei sitä töihin mene miehetkään yläosattomissa, niin ei naistenkaan pitäisi. Koska mauttomuus on asia erikseen. Ja jotenkin, en usko että välttämättä automaattinen erektio syntyisi pelkkien tissien näkemisestä, sillä onhan sitä paljasta pintaa tyrkyllä suunnasta ja toisesta, ja on sitä miehiä lääkäreinäkin jolloin joutuuvat rintavarustuksia työkseen tuijottelemaan ilman minkäänlaista efektiä :)

      Poista
    2. Tottumus poistaa efektin: Jos mietitään vaikka alueita, joilla naisen normaali pukeutumisasu on koko vartalon peittävä Burka, niin pelkästään nilkan tai polvenkin näkeminen voi olla jo todella kiihottavaa.

      Sitten kun aikojen saatossa pääsee vahvemmin kanssakäymisiin, niin tällaisten asioiden myyttisyys miehen mielessä samalla häviää. Joillakin (kuten vaikka just lääkäreillä tai hierojilla) tuo tulee työn kautta aika nopeasti ja kehot on vaan kehoja erilaisine osineen.

      Ero nuoren ja vanhan lääkärinkin kyvyssä suhtautua on kuitenkin merkittävä ero. Tästä ei ole kovin pitkää aikaa kun muuan nuori naislääkäri punastui pyydettyään että ottaisin tarkastuksen yhteydessä housut pois.

      Hekin siis joutuvat kyllä totuttelemaan.

      Poista
  19. http://desireforthefuture.blogspot.fi/2016/06/mika-naisten-nanneissa-pelottaa.html - Siinä se nyt on ! :)

    VastaaPoista
  20. Tosi hyvä teksti :) // aiheesta poiketen kyselen mistä toi musta mekko on? Ihana!

    VastaaPoista
  21. tää oli mielenkiintoinen postaus! Tää aihe oli meillä pinnalla puheenaiheissa ulkomaan matkalla kun reissussa tuli oltua 2 viikkoa ilman liivejä. Ja voi vitsi miten vapauttavaa oli kulkea vain kevyt kesämekko päällä! Oman miekkosen suusta tuli jopa kysymys että miksi en kotona kulje yhtä vapautuneesti. Niimpä?! Ensimmäisenä tuli vaan mieleen että ei, ei missään tapauksessa. Mutta miksi? Reissussa tuo oli ihan normaalia mutta sitten kotona taas ei? :D Pitäisi nyt vaan kesällä varsinkin heittää ne ritsikat nurkkaan sieltä kesämekon alta!

    http://jennakaroliiiina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  22. Joo, onhan toi ihan älytön juttu. Ne on niin seksualisoitu että saa ite aina panikoida näkyykö nännit ettei kukaan nyt vaan järkyty :-D Ja varsinkin saanu jenkkikulttuurista sellaisen kuvan että ne on tosiaan ihan hirveen kamala juttu. Ei voi ymmärtää. Seksi ja ihmisvartalo yleensäkin on kuoleman rinnalla ihan luonnollinen juttu, en tiedä miksi se on niin demonisoitu. Vaikeita asioita :-)

    VastaaPoista