perjantai 19. elokuuta 2016

*:・゚✧SUPERARVONTA! Valkoinen hymy helposti ja hetkessä✧・゚:*


Tarkoitus oli järjestää arvonta, kun 400 lukijaa on tullut täyteen. Sain kuitenkin niin mahtavan yhteistyön, että en malttanut odottaa tuonne neljäänsataan kirjautuneeseen lukijaan. Ajattelin toteuttaa tämän arvonnan sitten jo nyt, ja saan kunnian järjestää sen Yotuelin kanssa! Olen niin onnellinen teistä jokaisesta ihanasta lukijasta, että haluan nyt palkita sieltä teistä kolme upeilla Yotuelin tuotteilla! Eli siis kyllä, arvonnassa on kolme voittajaa yhden sijaan!


Yhteistyö Yotuelin kanssa tuntui ihan superilta idealta, sillä en tykkää mainostaa asioita vaan pakosta, vaan siksi että tykkään tuotteista itsekin. Yotuelin hammastahnat ovatkin meidän kylppärissä ihan vakkarituotteita, ja hammastahnan valkaiseva vaikutus ei ole mitään huiputusta, vaan se todellakin toimii. Itselläni on todella kellertävät hampaat ihan luonnostaan, ja jatkuva teen särppiminen ei ainakaan hampaita vaalenna. Onneksi Yotuelin hammastahnat ovat olemassa, sillä saan omista hampaistani vaaleat ja poistaa kaikki teenjuonnin aiheuttamat pinttymät. Eli siis todellakin tykkään. 

Hampaiden valkaisua olen miettinyt ihan oikeastikin, mutta kauhutarinat hampaiden vihlonnasta ja suorasta kivusta ovat saaneet minut perääntymään siitä prosessista. Aikanaan on tullut myös kokeiltua yhtä sun toista erimerkkistä valkaisevaa, ja en itse ainakaan mitään eroa lähtökohtaan huomannut tuubin lähestyessä loppuaan. Ei mitään yhden yön ihmettä näilläkään hammastahnoilla tehdä, mutta voin luvata teille, että jo yhden tuubin jälkeen eron ihan oikeasti huomaa. Prosessia boostaamaan voi tietenkin ottaa vielä kookosöljyn purskuttelun käyttöön, niin kauniin valkoiset hampaat ovat kehissä!

Toivottavasti tällaiset yhteistyöarvonnat ovat kivoja, sillä kuten lupasinkin alussa, tässä olisi nyt arvontaa. Kolme onnekasta saa itselleen Yotuelin tuotepaketin ja sen myötä ihanan valkoiset hampaat! Säännöt ovat ne perinteiset, eli

~ Blogini lukijoille kolme arpaa
~ Blogini ei-kirjautuneille lukijoille yksi
~ Jätä sähköpostiosoitteesi kommenttiboksiin, muuta ei tarvitse! Mainitse myös oletko lukija vai et.
~ Suoritan arvonnan 24.8., ja siihen asti on myös aikaa osallistua.

Vinkkaahan kaverillesikin, ja osallistumaan! Haluan myös vielä ihan erikseen kiittää ja kumartaa teille kaikille lukijoille, olitte sitten kirjautuneena tai ette. On ihan mahtavaa huomata kuinka omakin blogi on alkanut kiinnostamaan yhä useampaa ihmistä, ja katselukerrat ovat kymmenkertaistuneet siitä, mitä silloin joskus alkuaikana minulla oli vuonna 2013. Joku voi pitää tympeänä lukijoidenkalasteluna tällaiset arvonnat, mutta itsellä nämä lähtee siitä, että haluan ihan oikeasti palkita omia lukijoitani, sillä ilman teitä tämä ei olisi ollenkaan sitä mitä tämä on juuri nyt. Puss och kram, olette ihania! 

58 kommenttia:

  1. antikainen.jenna@hotmail.com ja lukija! :)

    VastaaPoista
  2. Voi, tällaiselle kahvin suurkuluttajalle olisi tarpeen tuollainen hammastahna! Pistänpä korvan taakse kyseisen merkin. ;) hattaravuori@gmail.com ja olen lukija.

    VastaaPoista
  3. kahvikissa_93 at hotmail.com ja lukija :D Mun kahvitottumuksilla saisin elää noilla hammastahnoilla :''D

    VastaaPoista
  4. Lukija olen :) meri.karppanen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  5. Lukija olen :) meri.karppanen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  6. Oii, mullakin on vaan hyviä kokemuksia Yotuelin hammastanhoista, osallistun siis arvontaan ja olen liittynyt lukija :)

    Milla.kantonen@live.fi

    VastaaPoista
  7. Oi mahtavaa! Lukija olen bloggerin kautta! :p

    juliajokiniemi@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Olen lukijana ja aivan ihana arvonta, sillä hammastahnaa tarvitsee aina <3 !
    katalautala@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Yhdellä arvalla mukana:)
    mannanpostiatluukkupistecom

    VastaaPoista
  10. Osallistun ja lukija olen :)

    kukkane_@hotmail.com

    VastaaPoista
  11. Olen jo hetken pohtinut yotuelin tuotteita, joten ihan huippu kuulla sen auttavan sua ja ihan upea arvontakin :)

    Osallistun arvontaan lukijana. s-posti: anettekulmala@outlook.com

    VastaaPoista
  12. Oii just, ku oon miettiny, että pitäisköhän taas ostaa Yotuelin hammastahnaa!
    satu.tarvainen@live.fi ja olen lukija :)

    VastaaPoista
  13. Yksi arpa
    sailaket@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Ai vitsi, oon just kelannu jonku valkaisevan tuotteen hankkimista! Lukijana osallistun :) idamicaela@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Lukija, zoisite_21(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  16. Lukijana kolmella arvalla siis mukana.
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Uuu!
    Kolmella mukana
    Hatsitsi@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Yhdellä arvalla mukana.
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  19. Lukija!
    sonikkuh(at)luukku(.)com

    VastaaPoista
  20. Lukija olen :)
    Doraberg03@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Lukija bloggerin kautta nimimerkki eekku80
    eekku80@netti.fi

    VastaaPoista
  22. Yks arpa ja rekisteröitymätön lukija :)
    eeemaaria@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Lukija. Kat.su.line@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Menen vissiin osioon rekistyröimätön lukija :). Tykkään kyllä blogin fb sivusta ja seuraan sua instassa. Sähköposti hennnn-n@hotmail.com

    VastaaPoista
  25. Lukija bloggerin kautta :)

    ida.leppiniemi@dnainternet.net

    VastaaPoista
  26. Lukija myöskin :)
    miseliini92@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Airiina
    Yksi arpa minulle.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  28. Lukija! dreambox@hotmail.fi :---)

    VastaaPoista
  29. Bloggerlukijana kolmella mukaan!
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Lukija olen! vilma.hokkanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  31. browneyessecret@gmail.com ja lukija olen! :)

    VastaaPoista
  32. lukija!

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Mukana kolmella arvalla. Ihanat tuotteet sinulla arvonnassa. Mukavaa alkavaa syksyä.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  34. Lukija olen, joten mukana kolmella arvalla.
    vaaleanpunainenhaalari(at)outlook.com

    Jos mahdollista, niin voittajat voisi ilmoittaa myös blogissa sitten kun on sen aika :) Tulee aina unohdettua että arvonnat on olleet olemassakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ajattelin ilmoittaakin, kun siitä tullut sanomista että epäillään että arvonnat on jätetty arpomatta kun voittajaa ei ole kuulunut, ja näin ei siis koskaan ole käynyt, en vaan ole viitsinyt somessa ilmoittaa :) Mutta korjaan tämän ja jonkin maininnan johonkin voittajista laitan.

      Poista
  35. Mukana ollaan lukijana!
    kikigabriellachan(at)gmail.com

    VastaaPoista
  36. Lukijana mukana eli kolme arpaa :) Niina_93_2@hotmail.com

    VastaaPoista
  37. Lukija olen eli kolme arpaa
    drop.note@hotmail.com

    VastaaPoista
  38. Tätä olisi kyllä kiva kokeilla, sillä muut eivät ole tehneet yhtään mitään. Nyt käytössä ollut Marvis ja enpä huomaa yhtään mitään eroa. :D

    Olen lukija, nimellä Mimosa, sähköposti talkandbake@suomi24.fi. Kolmella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  39. Kolmella arvalla mukaan .kiva olisi kokeilla noiden tehoa. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Henna28
    Arvalla mukaan hienon palkinnon arvontaan, minä en ole kenenkään kirjautunut lukija mutta silti luen useita blogeja säännöllisesti, Lilyyn olen kai joskus rekisteröitynyt mutten muista enää nimimerkkiänikään.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  41. Olen lukija eli kolme arpaa :) Jasu.mcr@hotmail.com

    VastaaPoista
  42. Jee! Yhdellä arvalla mukana. (:

    saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Yhdellä arvalla oon mukana :)
    tiiabc_@hotmail.com

    VastaaPoista
  44. Yhdellä arvalla oon mukana :)
    tiiabc_@hotmail.com

    VastaaPoista
  45. Mukana lukijana :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  46. Olen lukija eli kolmella arvalla mukana.:)
    ritva.k.valimaki@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Lukiana bloggerin kautta. Tosi kiva arvonta, oon kuullut noista hammastahnoista positiivista palautetta :) Kolmella arvalla mukana :) mima93@wippies.fi

    VastaaPoista
  48. Mukaaaaaaan ^_^
    Anona seurailen taka-alalta ja yhdellä arvalla osallistun;
    maikki_89_@hotmail.com

    VastaaPoista
  49. Osallistun lukijana kolmella! :)
    meirami@wippies.fi

    VastaaPoista
  50. Yhdellä arvalla mukana :)
    madhatterblogi@iclou.com

    VastaaPoista
  51. Lukijana mukana kolmella arvalla :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista