maanantai 12. syyskuuta 2016

*:・゚✧Three days to 香港✧・゚:*



Siis apua! Niin se vaan aika rientää. Ja joo, lähdetään vasta perjantaina, mutta halusin laskea tämän päivän jo kuluneeksi, joten kolme päivää vaan odottelua. Tämä kolme päivää pitää sisällään aivan luokatonta kiirettä, sillä en halua että rästiin jää ihan mieletöntä määrää koulutehtäviä. Lisäksi haluan siivota kodin siihen kuntoon, että reissusta palatessa ei iske ahdistus sotkuisesta kodista. Blogijuttujakin ajattelin tehdä muutaman valmiiksi odottelemaan, mutta mikäs on teidän mielipide. Kiinnostaako lukea jotain viikko sitten kirjoitettuja postauksia, jotka julkaisen ajastetusti blogissa? En pysty vastaamaan kommentteihin tai muutenkaan interaktaamaan somessa, sillä tosiaan nettiä on luultavasti viimeisen kerran käytössä sunnuntai aamuna Hong Kongin aikaa. Sen jälkeen alkaa pakkovieroitus tästä kaikesta :'D Toinen vaihtoehtohan on sitten kahden viikon täyshiljaisuus, mutta kyllä se sitten muuttuu kun matkalta pääsee takaisin, postauksia on ihan kilotolkulla sen jälkeen jaettavaksi. Ideaalihan olisi, että jonkun postauksen pääsisi jo reissunpäällä näpertämään, mutta sekin on mietinnän alla, tuleeko tietokonetta edes raahattua mukaan.


Odotan reissua todella innoissani! Minulle iskee aina, ihan aina kun matkoille lähtee muutamaa päivää ennen ahdistus, ja "en todellakaan halua lähteä"-fiilis. Tämän reissun kohdalla tämä fiilis kesti vain kymmenen minuuttia, kun yleensä tuo mokoma kestää päivästä pariin. On jännää päästä kokemaan pintaraapaisu Hong Kongista, ja risteilyä Japanin ympäri todellakin odotan, kun pääsee lepäämään ihan urakalla, sekä tsekkailemaan mestoja joissa ei muuten olisi tullut käytyä. Sikäli reissu on kanssa hyvä, ettei rahaa tule kulumaan matkan aikana juuri ollenkaan, kun laivalla passataan pystyyn ja maissa ei tarvitse rahaa tuhlata kun laivalle pääsee syömään ja nukkumaan. Minulta puuttuu myös sellainen shoppailufiiliskin ihan kokonaan, on puuttunut jonkin aikaa, joka on kukkarolle ollut oikein hyvä vaihtoehto, varsinkin kun jouduin karsimaan koulun takia töitä aika ruhtinaalisesti pois. 

Nyt sitten pitäisi vielä pakkailla ja suunnitella mitä tekee Hong Kongissa. Onko teillä jotain vinkkejä, mitä Hong Kongissa kannattaisi tehdä? Entä mitä te haluaisitte lukea blogissani tästä reissusta? Osaan sitten kiinnittää huomiota oikeisiin asioihin ja kuvailla teille juttuja <3 Bloggailen vielä tämän viikon aika ahkeraan, ja sitten kannattaa siirtyä seuraamaan minua muissa someissa, snäpissä @namehisa ja instagramissa @namehisa. Niihin päivittelen luultavasti paljonkin kun netti on vain käytettävissä. 

Mitään kuvia ei käytössä ole, joten linkkaan parit kiinalaiset biisit tähän väliin (toinen taitaa olla taiwanilainen, jos haluaa pilkkua viilata), niin voitte sitten fiilistellä näitä biisejä tulevilla viikoilla :'D Iskeekö nämä biisit tehin? Meikä on ainakin ihan koukussa kiinankielisiin kappaleisiin, olisi niin mahtavaa oppia kiinakin taas paremmin, kun joskus pienempänä sitä tuli puhuttua paremminkin.

17 kommenttia:

  1. Kannatan ajastettua postausta vaikka vanha olisikin. Eihän me lukijat tiedetä onko vanha vai ei ellei erikseen kerrota 😄
    Koulu syö niin inhottavan paljon aikaa. Pakko sen vuoksi aina jostain karsia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes yksi ääni ajastetulle postaukselle! Kiva et kiinnostaa <3

      Poista
  2. Mäkin oon noiden ajastetuiden kannalla :) ja teidän reissusta ois kiva kuulla ihan niitä paikkoja joissa kävitte ja tietty tosta risteilystä!:) mä en tiedä mitään kyseisestä maasta, joten oikeastaan kaikki siihen liittyvä kelpaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva!! RIsteilystä ja reissusta tulee ihan satavarmasti postausta :)

      Poista
  3. Mä haluan lukea teidän tulevasta reissusta paljon ihan kaikkea ja paljon kuvia<3 Oon innoissani sun puolesta :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiii ihana sinä <3 <3 Joo todellakin paaljon postauksia tulee napsittua!

      Poista
  4. Ootan kyllä innoissani postauksia sitten tuolta!♥

    VastaaPoista
  5. Ihanaa reissua teille!<3 Ja tauko kaikesta somesta jne tekee varmasti hyvää :) Postailet jos kerkeät ja pystyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. VOi kiitos <3 Joo voihan se tehdä tosi hyvääkin :) Kuumottelee vaan :D

      Poista
  6. Oi teille tulee varmasti todella ihana reissu ♥ Mä kannatan ajastettuja postauksia, jos sulla on hyviä aiheita/kuvia valmiina, mutta ei kannata pakolla kirjoittaa vain siksi, että olisi muuten pari viikkoa hiljaisuutta :) Etkä sitten stressaa blogijuttuja reissussa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 JA jooo yritän olla stressaamati kyl :) Vaikeeta kyllä :D

      Poista
  7. Itsekin ajastettujen postausten kannalla :)

    Olisi kiva lukea jonkinlaista suurinpiirtein budjettia siitä, paljonko matkaan uppoaa kuluja, jos laskee kaikki kulut matkan varaamisesta matkan loppuun asti ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo voin tehdä budjettipostausta :) Ja ajastettu postaus tulossa <3

      Poista
  8. Hyvää matkaa teille<3 Innolla odotan sun postauksia<3

    VastaaPoista