tiistai 18. lokakuuta 2016

*:・゚✧Arvosteluja asioista osa 1 ✧・゚:*

Minulta on toivottu erilaisista asioista palautetta, onko jutut olleet rahanarvoisia vai ei. Ajattelin tehdä sitten tällaisen uuden postaussarjan, jossa aina esittelen näitä ostoksia/palveluita, joita olen viimekuukausien aikana kuluttanut ja hankkinut. Itse ainakin kokisin tämän todella hyödylliseksi, kun netistä paljon aina googlailen etukäteen ennen kuin isoja hankintoja teen. Tässäpä pidemmittä puheitta, tiivistä arvostelua erinäisistä asioista.

*:・゚✧Freddyt YES✧・゚:*
Todella hyvät, vaikka paljon kritiikkiä kuulin ettei laatu ja hinta kohtaa toisiaan. Tosin, palaute jota kuulin oli kylläkin niistä perus kankaisista, ei näistä tekonahkaisista. Kritiikki oli sitä, kuinka kangas nukkaantuu ja muuttuu todella nopeasti kuluneen näköiseksi. Itsellä Freddyt nyt eivät ole ihan jokapäiväisessä käytössä, mutta usein kuitenkin. Alin nappi on semisti irti, mutta se oli huonosti ommeltu kiinni jo ostohetkellä. Suosittelen! Ja koko ainakin oli itselleni hyvä, vaikka Freddyn sivuilla kehotetaankin ottamaan kokoa pienempi. S meni minulle mainiosti eikä kiristänytkään.

*:・゚✧Chloe's hair extencions NOT✧・゚:*
Noh, täältä voi lukea lisää mitkä kokemukset ja fiilikset näistä. Ei, ei ja ei. Suomeksi sanottuna aika vahva vitutus jäi koko hiuspidenns-sekaannuksesta, sekä kaljut läiskät että iso aukko tilille. Huvittavaa kun joku kommentoi, että Chloesin pidennykset paaaaljon parempaa laatua kuin Rapunzelilla (Varmaan Chloesin asiakaspalveluhlö...). Oma kokemus toisenlainen. Lisäksi isoa miinusta siitä, että Chloes kommentoi pidennyskokemuspostaukseeni kaikki välillämme käydyt sähköpostiviestit, joiden kuuluisi olla yksityisiä. Kuluttajavirastoon tekisi mieli laittaa palautetta, mutta en jaksa yhtään vääntöä enempää mitä tässä muiden asioiden tiimoilta on.

*:・゚✧Rapunzel of Sweden YES✧・゚:*
Todellakin! Ihana palvelu ja edulliset ja hyvälaatuiset hiukset. Lisää näistä pidennyksistä kirjoittelen kun saan aikaiseksi nikkaroida sen tutoriaalipostauksen flip in-pidennyksistä. Todellakin tykkään ja vähän paikkaa hiusitsetuntoa joka kärsi jonkun verran tuon teippipidennysepisodin jäljiltä. 

*:・゚✧HP laptop NOT✧・゚:*
Tämäkin harmittaa. Vanha HPn tietsikkani oli ihan mahtava, sen kuusi vuotta jaksoi rinnallani kulkea toimien. Nyt tämä uutukainen on ollut käytössä kaksi kuukautta, ja nyt jo takkuaa. Selaimista mikään ei aukea ensimmäisellä yrittämällä, pitää käynnistää uudelleen ja uudelleenkäynnistyskin kestää seitsemän minuuttia (katsoin kellosta!). Vähän väliä puskee myös jotain virhekoodia, ja näyttökin vilkuttaa jo nyt. Ärsyttävää!

*:・゚✧Michael Kors bag and shoes YES✧・゚:*
Wanha juttu, näitä vaan toivottiin silloin joskus. MKlta minulla on siis laukku sekä ballerinat ja kolmet korkkarit. Laatu on erinomaista, laukkukin kiertänyt maapallon sen seitsemän kertaa ja yhä virheetön, kengät mukavat jalassa ja ballerinat ovat kestäneet vaikka niillä on ympäri vuoden romellettu vaikka ties missä säässä. Suosittelen todellakin!

*:・゚✧Chanel and Neverfull YES✧・゚:*
Näistäkin merkkijutuista; Suosittelen! Ostakaa kyllä ihmeessä käytettynä Neverfullinne, ovat käytössä mukavammat kun on hiukan pehmennyt. Ihana tilaihme ja samaa voi sanoa Chanelista. 

*:・゚✧MedFin silmänympäryshoito YES✧・゚:*
Tästäkin tuli tarkempaa postausta tuossa aikaisemmin, voit lukea täältä aiheesta lisää. Suosittelen, mahtava kaikin puolin. Ystävällinen palvelu sekä mainio lopputulos <3

Toivottavasti tässä nyt tuli vastauksia mieltä askarruttaviin tuotteisiin/palveluihin. Unohdinko jonkin asian arvotelun? Kommentoikaa tuohon alas, niin osaan seuraavaan postaukseen ottaa arvioitavaksi tuotteita/palveluita joista haluaisitte kuulla lisää. 

29 kommenttia:

  1. HP:n kuluttajakäyttöön tehdyt läppärit on kyllä suolesta, voin sanoa sen. Oma kesti just just sen takuuajan ulkopuolelle käytössä, sen jälkeen alkoi kuumeta aivan järkyttävästi. Siinä vaiheessa kun koneen lämpötila on yli 100 astetta pelatessa ja 70 astetta normaalikäytössä, voi turvallisesti sanoa, että tuuletus ei pelitä. Konetta ei myöskään saa auki, että tuuletuskanavat voisi putsata ja tehdasasennuksen mukana tuli kaikkea täysin tarpeetonta sontaa, jotka vie turhaan tilaa koneelta. Silti sanottava, että pelkästään koneessasi on tuskin vikaa, voi olla että Windows 10:ssa on joku bugi, mikä aiheuttaa sen että kone käynnistyy noin pitkään. Kannattaa siirtää kaikki tarpeellinen turvaan ja formatoida kone ja asentaa uudelleen, jos se sillä nopeutuisi. Koneen voi myös eheyttää, jos siinä ei ole SSD-levyä. Itellä ei ole tarvinnut koskaan asentaa Windowsia uudelleen sen puolesta, että kone hidastelisi, mutta oli tällä hintaakin vähän enemmän kuin markettiläppärillä.

    Michael Korsin kengistä oli hyvä kuulla, olen niitä katsellut ja hypistellytkin välillä, mutta en ole silti vielä ostanut hinnan puolesta. Olen kytännyt jos tulisi joskus nätti malli alennukseen, mutta siinä vaiheessa kun niitä on ollut alennuksessa, ei ole enää omaa kokoa jäljellä.

    Kaiken kaikkiaan hyvä postaus, itellä ei nyt tule mieleen että mistä voisit vielä kertoa, mutta jospa joku muu keksii jotain hyödyllistä. Nämä on nimittäin oikeasti isoksi hyödyksi muille kun itekin tulee googlattua aina ennen ostamista mitä muut on olleet mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla vaan vaikutti niin se, kun tää mun vanha läppäri oli ihan helmi; Helppo käyttää ja kesti tosi pitkään! Mut toi ylikuumeneminen oli loppuvaiheessa ihan yleistä, The Simssiä pelatessa nasahti usein sammuksiin koko kone >_< Mut tää on ollu aika kökkö. Ja tosiaan voi olla kyl päivityksessäkin vikaa.

      Ja MKn kengät tosiaan on ostamisen arvoiset, et varmasti kadu! :) Tuolla itse liikkeessä, jos sinne pääset, on usein alennuksia. Nytkin oli kengistä - 30% kun kävin viimeksi.

      Ihana et tää postaussarja oli mielekäs <3 Pyrin tekemään näitä lisää mahdollisuuksien mukaan! :)

      Poista
  2. Freddyjä olen itse nyt pitkään miettinyt. Olisi niin kivat jalassa, mutta hyvännäköiset. Netistä en raaskisi tilata eikä oikein muualla ole kävellyt vastaan ,:D
    Tuo pidennys episodi on edelleen niin pöyristyttähä. Että kehtaa tulla jakamaan teidän keskusteluja julkisuuteen! Lapsellista jos jotain jakaa asiakkaan viestejä hänen blogissaan.
    LV:n laukku on edelleen iso unelma. Ehkä vielä joskus. Katsotaan ja toivotaan sekä unelmoidaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsellisen lisäksi varmasti ei ihan laillistakaan.. Itse kyllä pistäisin asian eteenpäin ihan tuon käytöksen takia.

      Poista
    2. Lapsellista kyllä, mutta laitonta ei. Kannattaa lukea aiheesta vaikkapa täältä:
      http://linja-aho.blogspot.kr/2012/07/kirjesalaisuus-ja-sahkoposti-eteenpain.html

      Vastaanottajan ei ole siis mitenkään kiellettyä julkaista lähettäjältä saamiaan viestejä, myöskään tässä tapauksessa. Chloe'sin aspan käytöstä voi siis lähinnä tulkita, no, käytöstapojen perusteella.

      Poista
    3. Vilu kun: BodyActionissa on ainakin myynnissä freddyjä, sit laivalla on joskus kans ollu :) Muuten on aika hankalasti missään liikkeissä. JA äläpä, oon ihan raivoissani tost käytöksestä >8(

      Poista
    4. Henna: Joo, mä vähän mietinkin et onks toi laillista vai ei, mut vissiin se on... :( Mut tosi asiatonta, anyways!

      Poista
    5. Ano: Niin arvelinkin ettei ihan laitonta oo. Oisin halunnu kysyy jostain kuluttajavirastosta et mitä ne asiaan sanoo, mut en jaksa niitä häiriköidä tällaisilla pikkujutuilla. Tosiaan naurettavaa ja noloa koko homma ainaskin!

      Poista
  3. Kävin tsekkaamassa noi kommentit ja koittaa kaikin keinoin kyllä pitää maineestaan kiinni :D En kyllä ymmärrä miksi laittoi sulle noi käydyt spostit, ihme touhua! En muutenkaan halua pidennyksiä, mutta kyllä muiden mielipiteet ja kokemukset vaikuttaa. Vähän sama kun katsoo hotellejakin niin aina katon arvostelutkin :) Harmi, että tuo konekkaan ei ollut hyvä, mutta onneks joukossa oli noin monta hyvää tuotetta!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä en tajua! Ihan käsittämätöntä, todellakin kauhea hätä tulla puolustautumaan, ja spostien jako on tosi tosi typerää. Musta loukkaa yksityisyyttä... Ja totesin ettei pidennykset oo ihan omakaan juttu, mut tulipahan kokeiltua! Ja jep, paljon oli kaikkee hyvää ja onnistunutta hankintaa :)

      Poista
  4. Ihan ääneen naurahdin tuolle että hp on NOT-listalla, oon nimittäin niin samaa mieltä. Sillä tässä talossa on puolenvuoden sisällä kaksi hp:tä posahtanut. Vaikka käyttöikää toisella noin vuosi ja uudemmalla vain pari kuukautta. Onneksi ei ollut omia mutta ärsyttää silti toisen puolesta kun uusi kone jumittaa koko ajan (kun klikkaat jostain niin odotat sen 5 min et mitään tapahtuu) ja lopulta jäätyy.

    Mun edelliset pidennykset oli kans Rapunzelista ja ne on edelleenkin tosi pehmeet vaikka reilun vuoden niitä käytinkin. Joten todellakin YES YES YES! Nykyiset pidennykset on Hairtradesta ja ainakin toistaseksi oon ollu tosi tyytyväinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikää no onpa kökköö!! :( Mä tosiaan ostin ton HPn ihan vaan siks kun mun edellinen oli niiin hyvä. Lämmöllä yhä muistelen ; A ; Mulle sanottiin aikasemmin et Rapunzelin pidennykset on kuraa, mut ei, on nää ainakin paljon paremmat :)

      Poista
    2. Hmm, aika hassu juttu. Tosin en sit tiiä rapunzelin teipeista tms. kun itselläni on aina ollu klipsit. :)

      Poista
  5. Mun mielestä ihan mahtavaa että aloitat tämmöisen postaussarjan! Mäkin etin paljon tietoa tuotteista netin kautta ja usein löytyy blogeista vain näitä alkuhypetyspostauksia joissa ollaan fiiliksissä kun ollaan just ostettu joku tuote, mutta sit ei löydykään mitään tietoa siitä et miten myöhemmin kävi. Eli 5/5, jee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heiii ihana et tykkäät tästä ideasta <3 Mustakin näit on kiva toteuttaa, aina kun on testannut jotain uutta juttua :)

      Poista
  6. Upsista! Luen nykyään niin monia blogeja, että sun blogin lukeminen on kokonaan unohtunut D: Ihanan näköinen ulkoasu muuten! :)

    www.tiiaemilia.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha hei ihana :D No sellast sattuu, itte unohdan lukee monia tosi kivoja blogeja, kun on niin paljon selattavaa. Sit kerralla repäsee aina koko blogin läpi :'D

      Poista
    2. Ainiin ja kiitoksia kehuista, välitän Sallille kiitokset <3 ;3

      Poista
  7. Noista HP:n halvemmista koneista voisi sanoa, että ei kannata hankkia. Jos yhtään on jaksamista ja kiinostusta niin ennen ostoa voisi katsoa onko komponentit niihin järkevästi valittu (sillä usein ei ole, mikä on ihmeellistä, sillä ammattilainenhan ne osat valitsee...) Tarjouksia kannattaa kanssa katella, sillä joskus sieltä voi löytää koneen hyvällä hinta-laatusuhteella. Alle kuudensadan läppärit valitettavasti eivät juuri käytössä kestä. Lenovoita voin suositella, tehokkaita ja kestäviä! :) Mun HP:n kone on kestänyt mukavasti nyt kaksi vuotta ja toivottavasti tulee vielä kestämäänkin jonkun tovin. Pieni vertailu kannattaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää ei ees ollut mikään halpa D::: Tai oli, koska ostin mallikappaleen. Normaalisti muistaakseeni 799€ maksoi tää. Mut sain halvemmalla kun ostin tosiaan sen esillä olleen kappaleen. Se mun vanha kone tosiaan pisteli useamman vuoden menemään ihan moitteettomasti, siksi päätinkin pidättäytyä näissä HPn koneissa enkä muita merkkejä ees katellut. :3 Toivottavasti sunkin läppärillä on pitkä ikä (Y)

      Poista
  8. Tää postaussarja on kyllä kiva! Teethän jatkossa lisää? :) toi pidennyshässäkkä oli kyllä kauhistuttava! Ja meinas nytkin tippua silmät päästä kun luki miten firman puolelta asia oli hoidettu :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin <3 Pitää saada ekaks vaan asioita testaukseen :D Ja jooo oon kans aika järkyttynyt mitenkä ees kehdataan tehä tolleen! D: Vois tehdä ihan oman postauksensa aiheesta >_<

      Poista
  9. Oi tää oli kyllä kiva postaus ja tälläisiä on jatkossakin mukava lueskella :) Varsinkin kun tietää, että sun kokemukset on rehellisiä verrattuna mainoksiin ja maksettuihin kokemuksiin :) Ja siis mitä heleä tuo teidän välisen s-postin jakaminen sun blogissa oli!? Antaa kyllä firmasta hieman huonomman kuvan, koska yleensä asiakkaan ja kaupan välisiä asioita ei kuullu missään huudella :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla et tää on hyvä postausidea! Todellakin teen lisää jatkossa :) Ja mäkään en käsitä miks on pitänyt copypastee keskustelut nettiin?? Ilmeisesti peruskäytäntö jos ei oo tuotteeseen ollut tyytyväinen.

      Poista
  10. Tosi kiva postaus! Ainakin itseäni hyödyttää tietää asioista vähän enemmän ennenkuin itse lähtee ostamaan.

    VastaaPoista
  11. Nyt kyllä iski vähän liian kova kuume vähän liian moneen vähän liian hintavaan juttuun. Että kiitti vaan tästä :D

    VastaaPoista
  12. Tää on hyvä postaus! Näitä lisää, arvostelut kiinnostaa aina:) Oot kyllä tosi kaunis noissa kuvissa ❤

    VastaaPoista