lauantai 7. tammikuuta 2017

*:・✧At home-outfit!✧・゚:*

Kotona! Tuntuu kyllä ihan tosihyältä, vaikka taas pala jäikin Japaniin, ja koko lentomatkan takaisin Helsinkiin, mietittiin että missä ihmeen välissä ehtisimme lähtemään uudestaan, kun jäi niin taas hommat kesken. Kyllä kuusi päivää on ihan liian lyhyt aika, puolessatoista viikossa ehtisi paremmin.
Oli ihan kiva lähteä reissuun, vaikka reissufiilikset olivatkin ihan nolla. Sama oli kyllä blogin päivittämisen suhteen. Siksi en laittanukaan ajastettuja postauksia teille, kun viimepäivät ennen reissuunlähtöä olivat ihan entistäkin kamalampia. Voi kunpa voisin kertoa teille kaiken mitä tässä on ehtinyt tapahtumaan. Sen voin sanoa, että eräs elämäni tärkeimmistä ihmisistä poistui keskuudestamme vähän ennen Japaninmatkaamme, ja siksi ei olisi yhtään tehnyt mieli lähteä.

Olen myös joutunut aloittamaan unilääkkeet ja mielialalääkityksen, ja tämän tiimoilta henkinen jaksaminen on myös ollut koetuksilla (ja fyysinen myös). Siksi oikein ei ole asukuvailut inspiroinut, kun ulkonäköahdistus on ollut ihan hurjan korkealla. En vaan jaksa rasittaa itseäni sillä että masennun rumuudestani kuvia otettaessa, jne. Myös järkevän tekstin tuottaminen on ollut haastavaa. Nyt kyllä päätin että alan työstämään surua ja murheita, mitä viimekuukaudet ovat tuoneet, ja koetan päästä siihen rytmiin mikä ennen tätä kaikkea oli. Blogi on kyllä sellainen henkireikä💕 Paljon on postattavaa, onko jotain toiveita mistä aloitan Japaninreissulta kertomaan?
Tässä asukuvaa nyt sitten kotoilulta. Saavuttiin kotiin klo 16 eilen, ja aika nopeasti sitä kyllä mentiinkin nukkumaan. Haha, oltiin jo seitsemältä unten mailla, ja heräsin tänään jo viideltä järkkäilemään asioita. Muunmuassa kirjoittelemaan blogitekstejä. Sain tuon hupparin Dresslilyltä ja nuo söpöt pöksyt Christianilta joululahjaksi. Tuo huppari oli ihan nappivalinta, sillä se sopii tosi hyvin kotoiluun ja olipa tuo mukana joulunvietossakin. Saman löytää siis täältä! Ja nuo pöksyt olivat ihana joululahja, juuri tuollaisia olen kaivannutkin. Sain myös samaan settiin söpön pörröisen hupparin mieheltäni, ja se onkin tällä hetkelläkin päälläni. Noniin, nyt hipsin aamuteelle ja katsomaan Simpsoneita, ja sen jälkeen palaankin koneen ääreen naputtelemaan teille postauksia Japanista, sekä muokkailemaan ennen reissua otettuja kuvia. Ehkä tästä on vain suunta ylöspäin (tai sitten ei)☝

30 kommenttia:

  1. Ostosten esittelyä ehdottomasti! :)

    Olis myös kiva, jos tekisit postauksen jostain tosi basic jutusta. Esim, ihan kaupasta ostettu japanilainen ruoka kiehtoo. Oli se niin erilaista ja varsinkin pakattu niin suloisesti, että oikein huus nimeä kun meni kauppaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostosten esittelyä tiedossa❤️ Pari postausta muokkasinkin jo valmiiksi odottamaan :) ja voi vitsi, en muista otinko kuvia kaupan valmissafkoista muutaku snäppiin😭 Pitää käydä viel kuvasaldo läpi ja kiitti postausehdotuksista 💕

      Poista
  2. Ostosten esittelyä joo ehdottomasti! :)

    Ja ymmärrän kyllä täysin, jos et halua puhua siitä mitä on tapahtunut. Muista kuitenkin, että me blogin lukijatkin ollaan täälllä sun tukena eli jos tuntuu siltä että haluat kirjoittaa tapahtuneesta niin luulen että saat täältä paljon tukea ja empatiaa. Voin vain kuvitella, kuinka rankkaa sulla on ollut. Toivottavasti asiat alkaa kääntyä parempaan.

    Haleja ja lämpimiä ajatuksia täälsä! :) ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 <3
      Ostosesittelyä tulossa, ekat kuvat muokattu jo :)

      Ja kiitos kauniista sanoistasi <3 Mä oon ollu kahden vaiheilla, että kerronko tapahtuneista vai en. Kuitenkin olen oppinut vuosien varrella, että liika avoimuus aiheuttaa selkäänpuukotusta, vaikka tietty vertaistukea ja lohtua saa paljon. Oon tosi avoin ja puhuminen yleensä auttaa, mutta juuri nyt tässä elämäntilanteessa, kun on saanut paskaa niskaan tosi paljon, ei vaan jaksa sitä nettiryöpytystä tähän päälle. Mutta totta kyllä, teistä lukijoista on ollut ihan uskomattoman paljon iloa ja lohtua ja ootte tuonut hyvää mieltä tähän kaiken surun keskelle! Kiitos sulle paljon <3 Tää oli tosiaan ihana kommentti ^_^

      Poista
  3. Ostoksien esittelyä ja just vinkkejä että missä käydä syömässä japanissa tai mihin hotelliin, baariin, ostoskekukseen yms pitäs mennä.

    Ja kyllä Saga suunta on vain ylöspäin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkeistä!! :) Nää toteutukseen ^_^ Ja ostospostausta tulossa pian!!

      Ja toivotaan niin ^_^ <3

      Poista
  4. Ihanan kotoisa ja pirtsakka asu! Tuo huppari on kyllä ihan nappivalinta sulle *_* Sopii niin hyvin sun hiusten ja vaalean ihon kanssa yhteen ♥ Mua kiinnostaisi juurikin ostospostaukset Japanista ja olisi kiva nähdä joitain maisemakuviakin, mikäli niitä tuli otettua! Muuten ei ole mitään väliä, sillä lähes kaikki Japaniin liittyvä kiinnostaa. Kääk, mäkin lähen Japaniin jo maaliskuun alussa, hui!

    Mä ymmärrän, jos et halua tai kykene puhumaan ihan kaikista henkilökohtaisista asioista täällä blogin puolella, mutta mä uskon ja toivon, että suunta on vain ylöspäin. Saa murehtia, saa olla surullinen, mutta toivon myös, että sun olo paranis ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!! Ihana kuulla et tykkäät tosta hupparista. Se oli kyl yllättävän kiva, otin sen vähän varauksella, ja en kyl kadu! Ja Japanista tulossa nyt sit ekana ostospostaus, ja sen jälkeen maisemakuvia ja jotain vinkkejä vois yrittää kyhäillä! :)

      Ja kiitos ihanista sanoistasi <3 Eiköhän tää tästä, ainakin toivottavasti :)

      Poista
  5. Voi Saga, sulla on kyllä ollut murheellisen paljon kaikkea kestettävää :( Yhden ihmisen ei pitäis joutua noin paljon taakkaa kantamaan.. Toivottavasti Japaninreissu latasi akkuja ja toi hyvää energiaa ees vähän<3
    Ihania kuvia ja ihanan lämpösen näkönen kotoiluasu<3 Pus ja voimahali<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 <3 Joo, no ei täs oo liian helpolla päästy, mut täytyy toivoa et valoa löytyis tunnelin päästä..
      Ja kiitos paljon kaunokainen! ^_^

      Poista
  6. Ihania kuvia ja täydelliset kotivaatteet❤️
    Mahtavaa että teidän reissu oli onnistunut, vaikkei fiilikset lähtöön olleetkaan parhaat! Ja täällä ainakin luetaan mielellään ihan kaikenmoisia reissupostauksia - ja paljon kuvia kiitos :D

    Oon tainnutkin sulle jo aiemmin kommentoida, että ota aivan rauhassa aikaa itsellesi, sillä just sä ja sun hyvinvointi on kaikista tärkein! Kyllä me blogisi lukijat jaksetaan odotella täällä :) Tsemppiä hirmuisesti❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kuvia tulossa Japanista! Pitäs alkaa siirtelee myös kännykästä matskua, kun siellä sitä on atm eniten.

      Ja ihana kuulla että jaksatte ootella <3 Nyt mulla tosin on draivi päällä, saa työstettyä näitä ajatuksiakin paremmin kun on tekemistä. Koulua, töitä ja blogi :) Kiitos tsempeistä ihana <3

      Poista
  7. Ihana kotiasu<3 Toivottavasti mieliala pian kohenee<3 Onneksi pääsit matkalle nauttimaan ja kokemaan uutta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Jep, tavallaan reissu oli tosi hyvä olla tuossa välissä :)

      Poista
  8. Oih, kuulin tutun kautta, että olet menettänyt läheisen. :( Itsellä ihan sama tilanne, läheinen henkilö nukkui pois syksymmällä ja vietettiin perhepiirissä ensimmäinen joulu ilman häntä. Pahalta tuntuu, mutta aika kultaa muistot ja pakko porskuttaa eteenpäin. Voimia, kyllä kaikki helpottaa vielä! <3

    Ja ostospostausta toivotaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän! Vaikka aikaa onkin kulunut, kyllä niitä muistoja nousee. Just joku joulu... Apua, pelottaa niin jo omat synttärit, kun kys. hlöllä oli myös merkkipäivä samana päivänä, ja oli tapana viettää juhlat samaan aikaan... Nyt tuntuu tosi synkältä. Mutta pahin on kai ohi (koputetaan puuta). Ei auta kuin muistella lämmöllä ja yrittää selvitä!

      Ostospostaus tulossa seuraavaksi <3

      Poista
  9. Ei liity Japanin matkaan mutta minua kiinnostaisi tutorial siitä miten teet pohjameikkisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okej, laitetaan korvan taa :D Jtn meikkitutoa oon miettinykin, mutkun videopostaukset ei oo sitä vahvinta alaa.

      Poista
  10. Söpö huppari! Ja ostospostausta ehdottomasti, ne on aina lemppareita (mahdollisimman pitkiä sellasia kiitos!)

    Ja jos susta tuntuu, että et tahtois kertoa blogissa tapahtumista, oot ehkä oikeessa. Vaikka tietysti asiasta kirjottaminen auttaa aina, mutta ihmiset osaa olla tosi ilkeitä, toisaalta kyllä luulis et erittäin vakavan asian edessä kaikilta löytyy joka empatiaa tai älykkyyttä olla hiljaa.

    Silmiin muuten osu, et oot unohtanu ton tarran lasiin:D hups

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! ^_^ Ja ostospostaus tulossa! Jaoin ne kyllä useampaan osaan, kun aattelin ettei porukka jaksa lukea sellaista kilometripostausta :D

      Ja jep, sanoit just sen mitä ajattelinkin. Täällä on niin ihania ja sydämellisiä lukijoita, ja uskon, että jos kertoisin kaiken saisin ehkä paljon hyviä vinkkejä ja tukea ja tsemppiä. Mutta se mätä omena löytyy aina seasta, ja en juuri tähän väliin jaksa yhtään vauva-foorumidraamaa tai väittelyä tai ilkeilyä kommenttiboksissa. Mä kyllä uskon, että sen aika koittaa kun pystyn avoimesti kertomaan, mitä on ollut meneillään, mutta siihen ehkä saattaapi mennä vielä aikaa.

      Ja joo mä oon tosi laiska irrottamaan mitään tarroja laseista ja mukeista :D Hintalapuista lähtien kaikki jää kiinni. Pitäs ehkä alkaa irrottelemaan, ei tiskikone tykkää kun kaikki muumimukitarratkin klähmääntyy pohjalle.

      Poista
  11. Ostospostausta!!
    Ihan asu ja voimia suruun <3

    VastaaPoista
  12. Ihana kotiasu! <3 Todella suloinen, mutta samalla myös rento :) Odotan innolla jo reissupostauksia, tykkään lukea niitä! Kirjoita blogiisi juuri niistä asioista kun itse haluat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ^_^ Ihanasti sanottu! Ja aattelin, et eka ostospostaus, sit joku vinkkipostaus, ja sit taas ostospostaus ja lopuks matkakuvia :) Pitää kattoa miten saan aikaiseksi muokkailla :)

      Poista
  13. Oot taas niin nättinä ja asu on söpö <3 voimia!

    VastaaPoista
  14. ihanan rento hima asu ja oot taas niin nättinä <3!

    VastaaPoista
  15. Kamalan kurja, että mieli pettää... vaikka se on normaalia tuossa elämäntilanteessa kun läheiselle tapahtuu jotain.
    Sure ja korjaa mieltä rauhassa.

    Ja kumpa näkisit oman kauneutesi, etkä tyhjänpäiväsiä ahdistelisi sen suhteen:< Oot super kaunis!

    Voimia♥

    VastaaPoista